Mukavuusalue on paikka, jossa on hyvä viettää suurin osa ajasta, siellä on tuttua ja turvallista, asiat sujuvat totuttujen kaavojen ja tapojen mukaisesti. Mukavuusalueessa on paljon hyviä puolia, mutta siinä on myös omat heikkoutensa. On hyväksi joskus tarkastella, millaisia mahdollisuuksia mukavuusalueen ulkopuolella avautuu. Mikä on sopivan kokoinen askel sen ulkopuolelle otettavaksi. Mitä tapahtuisi, jos viettäisit esim. minuutin joka päivä sen ulkopuolella?
Ihminen on mukavuudenhaluisena laumaeläimenä vahvasti ja osin alitajuisesti taipuvainen etsimään turvallisen ympäristön ja sopeutumaan sinne. Seuraamaan muita ja noudattamaan ohjeita. Ongelma on siinä, että olemme yksilöinä niin erilaisia, että ympäriltä tulevat ohjeet eivät välttämättä päde juuri meihin. Jos alamme katsoa sisäänpäin ja käymään läpi, millainen elämä on juuri meille yksilöinä sopivaa, on mahdollista löytää juuri oman näköinen tapa elää elämää.
Itsetuntemuksen kehittäminen auttaa ymmärtämään itseä ja omaa toimintaa paremmin. Ymmärrys omaa toimintaa kohtaan lisääntyy, kun oppii omista automaattisista ja alitajuisista toimintatavoista. Muutoksen mahdollisuus avautuu tietoisuuden kasvaessa.
Millaista elämää elän nyt ja millaista haluaisin elää? Eläisinkö samanlaista elämää kuin nyt, jos minulla ei olisi sosiaalisia/taloudellisia/henkisiä/fyysisiä rajoitteita? Mitä tekisin, jos pelko ei olisi rajoittamassa toimintaani? No, kukaanhan meistä ei elä täydellistä elämää, eikä sitä kannata tavoitellakaan, mutta aina voi siirtyä hiukan parempaan suuntaan!
Mukavuusalueen rajan tunnistaa jännitykset/pelon tunteesta siinä vaiheessa, kun alkaa ajattelemaankin rajan ylittämistä. Itse olen harrastanut jonkin verran ns. mukavuusaluehaasteita. Niiden ideana on kohdata pelon ja jännityksen tunteet jotka tilanteeseen vahvasti liittyvät. Eräs haasteeni sijoittui Helsingin keskustaan kävelykadulle, siinä piti mennä maahan makaamaan, asento oli ns. auringonottoasento (kädet pään takana) jolloin ihmiset näkivät, että kyseessä ei ole hätätilanne. Muistan tilanteeseen liittyvät tunteeni ja ajatukseni hyvin: nolouden tunne, jännitys, lievä ahdistus. Huomasin ajattelevani: Mitä ihmiset ajattelee? Kaikki varmaan pysähtyy katsomaan. Vartija tulee häätämään pois yms. Merkittävin asia jonka opin tästä haasteesta, oli se, miten iso ero oletuksillani tilanteen suhteen ja todellisuudella oli! Kun makasin maassa ja seurasin miten ihmiset reagoivat, yllätyin, miten vähän minun tilanteeni muita kiinnosti, miten vähän tuntematon ihminen on minusta kiinnostunut. Yksinkertaisesti minun elämäni kiinnostaa tuntematonta ihmistä hyvin vähän, ja se on yllättävän vapauttava havainto. Ihmiset kulkivat ohitseni, katsoivat hetken ja jatkoivat omia toimiaan, niin kuin mitään epänormaalia ei olisi meneillään. Rajuin reaktio oli se, kun joku nosti peukalonsa pystyyn. Ero kuvitelmieni ja todellisuuden välillä oli todella iso.
On sääli, että varsinkin sosiaaliset pelot rajoittavat meitä suomalaisia suhteettoman paljon. Meillä on yksinäisyyttä ja syrjäytyneitä ihmisiä liian paljon. Sosiaalinen tilanne on lähes aina fyysisesti vaaraton, rajoittavana tekijänä on vain suhteettoman suuri pelon ja jännityksen tunne. Ja näiden tunteiden välittämä viesti on kaikenlisäksi virheellinen.
Haluatko sinä elää haastavaa ja hauskaa, vai helppoa ja tylsää elämää?