
Oletko pysähtynyt miettimään, mikä on tarpeeksi?
Minkä pisteen jälkeen et enää tarvitse lisää?
Mistä kohtaa löytyy tyytyväisyys?
Jos puuttuu selkeä kuva siitä, mikä on tarpeeksi, päätyy helposti kehään, jossa kuvittelee tarvitsevansa aina lisää, aina jotain uutta. Kun saavuttaa jonkun tavoitteen, saattaa siitä nauttiminen unohtua, kun mielessä on heti seuraava tavoite.
Itse olen miettinyt, mikä on tarpeeksi rahaa, tarkemmin minkä verran palkkaa tarvitsen saavuttaakseni haluamani elintason, sellaisen tason, jonka nostaminen ei enää vaikuttaisi onnellisuuteeni, tason johon olisin tyytyväinen. Jos nostaisin elintasoani siltä tasolta ylöspäin se ehkä antaisi minulle hetkellisen hyvän olon tunteen, mutta tottuisin siihen tasoon nopeasti eikä pysyvä onnellisuuteni muuttuisi mitenkään, ihminen kun tottuu vallitseviin olosuhteisiin todella tehokkaasti. Kun tietyt perustarpeet on täytetty (ja täällä suomessa vielä aika paljon siihen päälle) on hyvä alkaa miettiä mikä oikeasti on ITSELLE arvokasta ja alkaa panostamaan siihen. Itse olen siis määrittänyt sen tason, jonka mukaisesti elän ja tiedän minkä verran siihen menee rahaa kuukaudessa. Sen johdosta voin sitten käyttää ylimääräiseksi jäävän osuuden oikeasti onnellisuuttani lisääviin asioihin. Voin esim. laittaa rahat säästötilille ja käyttää ne tulevaisuudessa matkailuun, voin sijoittaa rahat, voin käyttää rahat vapaa-ajan lisäämiseen esim. tekemällä 80% työaikaa.
Kun mietin omaa opiskeluaikaani, minulla oli silloin 3x vähemmän tuloja. Käytin ruokaan, vaatteisiin, ravintoloihin yms. paljon vähemmän rahaa, mutta minulla oli enemmän vapaa-aikaa käytettävissä. Muistan, että olin ainakin yhtä onnellinen kuin nyt. Kun aikaa oli enemmän, oli vähemmän kiirettä, enemmän aikaa panostaa esim. läsnäoleviin ihmissuhteisiin yms. Kun mietin tarkemmin ja syvällisemmin mitä oikeasti ITSE tarvitsen ja haluan, löysin paljon asioita, jotka itseasiassa ovat lähtöisin minun ulkopuolelta, sellaisista uskomuksista, kuten: miltä pitää näyttää, minkä verran rahaa pitää käyttää ravintolassa, millaisia joululahjoja kuuluu antaa yms. Prosessin myötä aloin oivaltaa, että en oikeasti tarvitse viimeisimmän muodin mukaisia vaatteita, tai parempaa autoa kuin naapurilla.. Oikeat tarpeeni olivat myös yllättävän vähän rahaa vaativia esim. laadukkaat ihmissuhteet, kiireettömyys, lukeminen, henkinen ja fyysinen kehittyminen. Olen esim. antanut häälahjaksi itse kirjoittamani runon, runo oli ainoa lahja, jonka hääpari muisti vielä usean vuoden kuluttua.. monesti arvokkaimmat asiat ovat niitä, joita rahalla ei saa ostettua.
Kun on selkeä kuva siitä, mitä elämässä OIKEASTI arvostaa, on sen jälkeen helpompi alkaa miettimään oikeanlaista tasapainoa, mikä on missäkin kohtaan tarpeeksi, jolloin esim. rahaa pystyy käyttämään oikeasti ITSELLE arvokkaisiin asioihin.
Oman onnellisuuden kannalta on järkevää kirkastaa omia arvoja, varmistaa, että oikeasti elää OMIEN arvojensa mukaista elämää. Ihminen ajautuu laumaeläimenä helposti sivuraiteille tässä asiassa. Omaa tilannetta voi aina selkeyttää ja tarvittaessa tehdä siihen muutoksia.